maanantai 22. elokuuta 2016

Saksan sisäministeri: Kasvot peittävä huntu kiellettävä kouluissa ja ajaessa


Saksan kristillisdemokraatit haluavat kieltää musliminaisten burka- ja niqab-hunnut kouluissa ja autolla ajaessa. Tämän lisäksi ministerit lisäisivät poliiseja ja ja valvontaa julkisilla paikoilla.
"Me kaikki torjumme täysin peittävän huivin. Emme vain burkaa vaan myös muut hunnut, jotka jättävät vain silmät näkyviin. Niillä ei ole paikkaa yhteiskunnassamme", de Maizière sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Sisäministeri kuitenkin myönsi, että kasvot peittävä huntu ei ole turvallisuusasia eikä suuri ongelma Saksassa. Hän haluaa viestittää, etteivät ne kuulu avoimeen yhteiskuntaan. 

Mielestäni tämä on väärin. Jokaisella on oikeus pukeutua oman uskontonsa mukaisesti ja juuri niin, kuin itse haluaa. Tällä osoitetaan, kuinka musliminaisia kohdellaan epätasa-arvoisesti verrattuna esimerkiksi kristittyihin naisiin. Pitäisikö kristityiltä naisilta sitten kieltää esimerkiksi ristin pitäminen kaulassa tai mekkoon pukeutuminen?

Lue alkuperäinen juttu täältä

9 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus noudattaa uskontonsa sääntöjä, vaikka muut ei niitä ymmärtäisikään. Ajattelematonta ja epätasa-arvoista toimintaa.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus noudattaa uskontonsa sääntöjä, vaikka muut ei niitä ymmärtäisikään. Ajattelematonta ja epätasa-arvoista toimintaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä Julia. Päättäjillä on todella väärät perustelut kiellolle. Tavoite avoimesta yhteiskunnasta tuskin toteutuu blokkaamalla vähemmistöjä joukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Avoin yhteiskunta + vähemmistöjen blokkaaminen = ei.

      Poista
  6. Ihminen, josta näkyy vain silmät, voi tuntua hankalammin lähestyttävältä. Mutta ei munkaan mielestä oo oikein kieltää heidän uskontoonsa kuuluvaa vaatetta. On heidän oma päätös kuulua siihen uskoon, eikä siihen tarttis muiden puuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on kyllä pointti, että ihminen pelkillä silmillä voi tuntua hieman etäämmältä. Mutta niinkuin juuri sanoit, ei ole silti oikein evätä toisilta oikeutta pukeutua oman uskontonsa mukaisesti.

      Poista