torstai 18. elokuuta 2016

Uskonto ei välttämättä tarvitse neljää seinää ympärilleen


Pronssiajan aikainen kivirinki Englannissa.
© Jack Pidduck
Pakanuus. Mitä se sanoo sinulle? Legendoja ja kansanperinteitä? Jokin mystinen juttu? Unohdettu asia, josta kukaan ei ole edes kiinnostunut?

Pakanauskontoja harjoittaville se on kuitenkin elävä ja hengittävä uskonto. Iso-Britannian Pagan Federation arvioi, että Iso-Britanniassa on noin 40 000-250 000 pakanauskontojen kannattajaa. 
Pakanauskontoja kannattavilla on Iso-Britanniassa (ja tietenkin myös ympäri maailmaa) paljon kokoontumispaikkoja luonnossa, joita valokuvaaja Jack Pidduck on kuvannut lopputyötään varten. Hän päätti yhdistää kiinnostuksensa pakanuuteen ja intohimonsa valokuvaukseen. Näin syntyi kuvaprojekti Divination (suom. ennustus, selvännäkeminen), joka sisältää kuvia pakanayhteisöjen kokoontumisista ja niiden miljööstä. 

"Olin aina ollut tietoinen pakanauskonnoista, mutta minulla ei ollut mitään aavistustakaan yksityiskohdista tai siitä, keitä he olivat tai miten he uskontoa harjoittivat",  Jake Pidduck kertoo The Huffington Post-lehdelle. 

Pidduck keskittyy työssään pääosin luonnossa sijaitseviin paikkoihin. Mielestäni tämä on upea osoitus siitä, että uskontoa ja sen kokoontumisia ei tarvitse aina harjoittaa sisällä. Useissa uskonnoissa kokoontumiset ja jumalanpalvelukset ovat kirkoissa, moskeijoissa tai synagogissa. Meillä on kuitenkin ympärillämme upea luonto, joten miksi emme käyttäisi sitä? Uskonto ei välttämättä tarvitse aina neljää seinää ympärilleen. 

Katso lisää kuvia sekä alkuperäinen juttu täältä

© Jack Pidduck







4 kommenttia:

  1. voi miten hyvin kirjoitit! oon täysin samaa mieltä tosta kun puhuit luonnon kauneudesta ja siitä, miksei käytetä sitä kokoontumisissa yms. omasta mielestä ainaki toi luonto kiinnostaa vähä enemmän ku kovat ja kylmät kirkonpenkit ja tuskin oon ainoo.. olis tosi kiva jos näitä kokoontumisia olis ulkona luonnoskin! täshän hyviä vinkkejä riparille! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Oon kyllä samaa mieltä ton ripari- ja kylmät kirkonpenkit -asian kanssa. Luontoa pitäis käyttää kokoontumisissa enemmän!

      Poista
  2. Oon kans samaa mieltä,kauniissa luonnossa voisi myös kokoontua. Kirkon sijaan luonnossa järjestettävään jumalanpalvelukseen voisi tulla ihmisiä jotka eivät muuten käy kirkossa. Nuoriakin voisi tulla enemmän paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihmiset, jotka eivät yleensä käy kirkossa, voisivat innostua enemmän lähtemään luonnossa tapahtuvaan jumalanpalvelukseen. Minä ainakin lähtisin!

      Poista